Asunto-osakeyhtiö Vuorenpirkko sijaitsee Ylöjärvellä, Pirkanmaalla ja siihen kuuluu kolme rivitaloa, joissa on yhteensä 19 asuntoa. Alkuperäinen lämmitysjärjestelmä taloyhtiössä oli öljylämmitys ja vuotuinen öljynkulutus oli noin 25m3/vuosi. Koska kattilat alkoivat tulla käyttöikänsä päähän, ja öljyn hinta nousi jatkuvasti, päätti taloyhtiö siirtyä toiseen lämmitysmuotoon.
Kaikki mahdolliset vaihtoehdot kartoitettiin tarkasti ja esimerkiksi kaukolämpöä harkittiin, mutta sitä ei ollut lähistöllä saatavilla. Parhaiten taloyhtiön tarpeisiin vastasi maalänmpö. NIBEn suuriin kohteisiin tarkoitettu F1330-60 oli ominaisuuksiltaan sopivin kilpailutetuista pumpuista, ja samalla edullisin.
Lämmitysjärjestelmän muutostyöt tehtiin marras-joulukuussa 2009. Vanhan järjestelmän purkaminen ja uuden asennus veivät yhdessä noin kaksi viikkoa. Asennuksen teki Suomen Ekolämpö Oy Lempäälästä. Lämmönkeruuta varten porattiin kuusi 183 metrin syvyistä porakaivoa. Lämpöpumpun lisäksi järjestelmään asennettiin mm. NIBE ES500-lämminvesivaraaja sekä UKV500 puskurivaraaja.
Onnistunut lämmitysjärjestelmän vaihto fossiilisesta polttoaineesta edulliseen ja ekologiseen maalämpöön on herättänyt kiinnostusta myös naapuruston muissa rivitaloyhtiöissä. Hankintahinta asennuksineen oli noin 85.000 euroa ja projektiin saatiin lisäksi valtion energia-avustus.