Pohjois-Pohjanmaalla, Kalajoella sijaitsee vuodesta 1996 toiminut perheyritys Kalajoen Teräs Oy. Yritys valmistaa ja asentaa korkealaatuisia teräarakenteita ja - tuotteita, erityisesti siltojen kaiteita ja teräsrakenteita. Asiakkainan on mm.maanrakennusliikkeitä sekä isompia kaupunkeja ympäri Suomen.
Keväällä 2010 aloitettuun uusien toimitilojen rakentaminen Kalajoen Meinalan teollisuusalueelle. Uudella 4000 neliö tontilta kaadettiin puut toukokuussa ja joulukuussa päästiin viettämään avajaisia. Massivisessa tehdashallissa on 2000m2 kahdeksan metrin korkuista hallitilaa, ja lisäksi rakennettiin 500m2 toimistotilaa.
Ajanmukaiset tilat tulivat tarpeeseen, sillä vanhoissa toimitiloissa esimerkiksi lämpötila saattoi talvisin laskea niinkin alas kuin kolmeen asteeseen. Suunnittelussa kartoitettiin hallin lämmitykseen eri vaihtoehtoja, joista maalämpö todettiin järkevimmäksi ratkaisuksi. Suurelle tontille oli mahdollista porata riittävä määrä kiinteistön ja lämmittäseen tarvittavia porakaivoja- yhteensä 18 kappaletta.
Käyntäntö on osoittanut, että valinta oli oikea. Järjestelmän käyttö on huoletonta ja lämpöä on riitänyt talven paukkupakkasista huolimatta.
Koko projekti oli pietarsaarelaisen Tec Heatin vastuulla. Poraukset hoiti ammattitaidolla yhteistyöyritys Geo Drill Pietarsaaresta.
NIBEn maalämpöpumput valittiin laadun ja luotettavuuden perusteella sekä ainutlaatuisen automatiikan takia. Kellään muulla toimittajalla ei ollut tarjota vastaavaa ja järjestelmästä haluttiin mahdollisimman helppokäyttöinen.
Järjestelmässä on on kolme 60 kW:n NIBE 1330-pumppua sekä käyttövesivaraaja. Hallin lämpö ohjataan 22 puhaltimen avulla, toimistotiloissa on lattialämmitys sekä jäähdytys.
Lämmitysjärjestelmän kokonaiskustannus oli 155.000 euroa. Vielä ei ole tarkempaa tietoa säästöistä, mutta järjestelmän toimivuus ja huolettomuus on todistanut hankinnan kannatavuuden.