Henriksson ja Rinne

Kansakoulun korkeat huoneet lämpenevät ekologisesti maalämmöllä.

Vantaan Keimolassa, vanhassa kansakoulussa asustaa Kim Henrikssonin ja Tiiti Rinteen seitsemänhenkinen perhe kissan ja parin koiran kanssa. Suurperheen arki mullistui kertaheitolla kesällä 2007, kun kerrostaloelämä vaihtui komean hirsirunkoisen talovanhuksen kunnostukseen. Kouluna rakennus ehti toimia valmistumisestaan vuonna 1925 lähtien yli 70 vuotta, minkä jälkeen sitä käytettiin mm. kaupungin varastona.

Nykyiset asukkaat entisöivät koulua tunnollisesti yhteistyössä museoviraston kanssa – rakennus on arvokas erityissuojelukohde. Tavoitteena on palauttaa koulun 1920-luvun henki ja loiste, eikä materiaaleissa jousteta yhtään. Kunnianhimoiset entisöijät ovat päättäneet, että jos jotain projektin kaipaamaa tuotetta tai osaa ei löydy valmiina, se tehdään itse. Koko kunnostusurakan on tarkoitus olla valmis vuonna 2009.

Kansakoulun alkuperäinen lämmitysmuoto oli puulämmitys; talossa on 11 tulisijaa, joista osa pönttöuuneja. 1970-luvulla kiinteistöön oli hankittu öljypoltin, ja Henrikssonin-Rinteen perhe testasi öljylämmityksen ensimmäisenä talvenaan talossa. Leutona talvena öljyä kului 8000 litraa! Öljynhinnan nousun sekä ekologisten näkökohtien takia ainoaksi vaihtoehdoksi osoittautui maalämpöön siirtyminen.

Nibe 1140 Fighter maalämpöpumppu hankittiin kesällä 2008. Niben valintaan vaikutti mm. selkeä tarjous ja tuotteiden korkea laatu. Lisäksi maalämpöpumpun asentaneen yrityksen kanssa toiminta sujui joustavasti ja mukavasti. Maalämpöön vaihtamisen kustannukset olivat 24 800 euroa, mihin sisältyy sekä laitteisto että asennus; lämmön talteenottoa varten porattiin mm. kaksi 135 metrin syvyistä reikää tontille. Käyttökustannuksissa tavoitteena on saada 350-neliöisen talon lämmityskulut painettua alle 2000 € /vuosi.

Tähänastiset käyttökokemukset ovat olleet hyvin positiivisia. Perhe tuulettaa erityisesti sen seikan puolesta, että vihdoinkin kaikille perheenjäsenille riittää lämmintä vettä!

Kuva: Maalämpöpumput/Me valitsimme NIBE lämmitysratkaisun/Henriksson ja Rinne