Ilma/vesilämpöpumppu Ulvilaan

NIBEn ilma/vesilämpöpumpun avulla lämmityskulut laskivat 60-70%

Talolla on mielenkiintoinen historia. Vuonna 1965 ensimmäinen omistaja rakennutti tontille paritalon, jonka ikkunasta talon isäntä näki tyttärensä talolle. Kun alueella rakennuskanta lisääntyi, rakennettiin paritalon jatkeeksi omakotitalo vuonna 1970, jotta näköyhteys tyttären talolle pysyisi. Yhteensä talossa on 350 m². Talon neliöt ovat nykyisten omistajien kanssa olleet hyvin käytössä – viisihenkinen perhe lapsien seurustelukumppaneiden kanssa ovat pitäneet kodin tilan hyvin hallussaan. Lapset ovat nyt perustaneet tahoillaan omat kotinsa. Isäntäparin elellessä kahdestaan alkoivat mietityttää talon lämmityskustannukset.

Vaihtoehtojen kartoitus

Kun lämmitysasiaa alettiin isäntäväen toimesta miettiä, vaihtoehtoina olivat maalämpö- ja ilmavesilämpöpumppu. Maalämpöpumppua ei tontille haluttu, sillä puut olisi pitänyt kaataa keruupiirin vuoksi. Lämpökaivoakaan ei haluttu, koska naapureillakaan se ei ole tahtonut onnistua maaperän hankalien ominaisuuksien vuoksi (maaperä on hiekkaa ja työ aikaa vievää). Kaivon syvyys olisi ollut yli 200 m. Isäntä tuumaili, että kaivon poraaminen saattaisi olla hyvinkin suttaavaa puuhaa juurikin hiekan vuoksi.
Yhdistelmälämmityksen tueksi valittiin NIBEn ilma/vesilämpöpumppu F2300-14. Laite asennettiin talon takaseinään puiston suuntaan. Kone hurisee kuin jääkaappi eikä häiritse naapureita. Ilmansuunnalla ei lämpöpumpun kannalta ole merkitystä. Talvella iIma/vesilämpöpumpun toiminnasta tulee kondenssivettä 50-60 l/vuorokausi. Vesi on johdettava sadevesiviemäriin.

Ensimmäinen keskusyksikkö

Ilma/vesilämpöpumppu hankittiin Ulvilaan vuonna 2013. Kohteen laitteesta pikku yksityiskohtana mainittakoon, että talossa on ensimmäinen uuden automatiikan keskusyksikkö. Isäntä kehuu yksikön toimivan hyvin. Keskusyksikkö ohjaa kahta säätöpiiriä, toinen omakotitalon lattialämmitystä ja toinen paritalon pattereita. Keskusyksikkö on asennettaessa säädetty oikein, muita säätöjä ei tarvita. Jos ongelmia syntyy, talon isäntä ammattilaisena osaa tehdä tarvittavat toimenpiteet.

Lämmitys ja ulkolämpötila

Ilma/vesilämpöpumppu lämmittää omakotitalon lämmitykseen käytettävän kiertoveden, lämmin käyttövesi lämmitetään öljyllä. Lämpöpumpulla pystytään pelkästään lämmittämään ulkolämpötilan laskiessa -8°C. Lämpötilan laskettua yksi kolmesta vastuksesta napsahtaa päälle. Ilma/vesilämpöpumppu lämmittää itsenäisesti aina -10°C asti, yli -20°C lämpötilassa kaksi muutakin vastusta menevät päälle. Laite tekee yhdellä kilowattitunnilla kolme kilowattituntia energiaa.

Miten säästää ja paljonko säästää?

Vanhasta talosta eniten energiaa valuu hukkaan yläpohjan kautta. Yläpohjan lisälämmöneristys ja halpa energia tuovat säästön. Öljyä on ilma/vesilämpöpumpun asennuksen jälkeen kulunut 400 l/vuosi. Laitteen asennus maksoi noin 15 000 € ja näillä näkymin se on maksanut itsensä takaisin 4-5 vuodessa. Lämmityskulut ovat laskeneet
60-70 %.

Ilma/vesilämpöpumppu NIBE F2300-14

NIBE F2300-14 COP-arvot ovat markkinoiden parhaimpia. F2300-14 on ilma/vesi-ulkoyksikkö, joka sopii erityisesti suurempiin taloihin/rakennuksiin. Äänitasoltaan lämpöpumppu on hiljainen. F2300-14 ilma/vesilämpöpumppuun on saatavilla laaja valikoima lisävarusteita ja täydellisiä sisäyksiköitä. Ne on suunniteltu yhteensopiviksi ilma/vesilämpöpumppujen kanssa niiden hyötysuhteen optimoimiseksi ja mahdollisimman suurten säästöjen takaamiseksi.

Asiakaspalvelu

Jos sinulla on kysyttävää NIBE tuotteista ota yhteyttä meihin vaihde puh. 09 274 6970 tai myynti 09 274 697 40 tai lähimpään NIBE jälleenmyyjääsi.

NIBE Energy Systems Oy
Juurakkotie 3, 01510 Vantaa