Perhe Tallgren Övermalax

Jan Tallgren:"NIBEn maalämpöpumppu ylitti odotukseni ilman mitään muttia"

Övermalaxissa asuvan Jan Tallgrenin nelihenkisen perheen omakotitalo lämpenee NIBEn F1245-mallin maalämpöpumpun avulla. Maalämpöpumppu asennettiin talon rakennuksen yhteydessä vuonna 2012 ja se on siitä asti toiminut talon pääasiallisena lämmönlähteenä. Asennuksesta vastasi Mj-Rörin Jaakko Salo.

– Olen kahden lapsen isä ja synnyin itsekin täällä Övermalaxissa. Olen ollut Wärtsilällä töissä 21 vuotta, ja toimenkuvaani kuuluvat erilaisten voimaloiden myynti, toimintasopimukset sekä projektinhallinta. Pohjakoulutukseltani olen insinööri. Matkustan työni puolesta paljon esimerkiksi Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

Perheen taloa alettiin rakentaa lokakuussa 2011. Muuttovalmis koti oli elokuussa 2012. Kaikkineen talossa on 168 neliötä. Maalämpöpumppu asennettiin maaliskuussa. Asennuksen suoritti Mj-Rörin Jaakko Salo.

Tuttavien suositukset vakuuttivat

– Valitsimme lämmitykseen maalämpöpumpun, koska yhdellä sukulaisellamme on ollut maalämpöpumppu jo vuodesta 1978. Se on varmaan yksi Suomen ensimmäisistä maalämpöpumpuista, joka on sittemmin korvattu NIBEn maalämpöpumpulla. Myös veljelläni on maalämpöpumppu. NIBEn maalämpöpumppuun päädyimme siitä syystä, että olimme kuulleet monilta tuttaviltamme vain pelkkää hyvää NIBEn tuotteista.

– Vaimoni haluaa talon pysyvän lämpimänä myös silloinkin, kun minä olen työreissulla. Joten vaikka meiltä polttopuita olisi löytynytkin, niin puulämmitys ei ollut mikään vaihtoehto, Jan naurahtaa.

"Mj-Rör teki kyllä erittäin hyvää työtä"

Mj Rör oli valikoitunut lämpöpumpun asentajaksi jo ennen talon rakennusprosessin alkamista. Asennus itsessään kesti pari päivää ja sujui Jaakon mukaan siten, miten he olivat suunnitelleetkin. Työ valmistui jopa hieman sovittua aikataulua edellä.

– Olin jo ennen talon rakentamisen aloittamista päättänyt, että asennuksen tulee hoitamaan Mj-Rör. Onhan täällä Vaasan suunnilla muitakin urakoitsijoita, mutta Mj-Rör oli meille vahva vaihtoehto alusta saakka. Olin kuullut Jaakosta pelkkää hyvää ja tunsin häntä hieman entuudestaan. Keskustelimme myös muutamien tuttaviemme kanssa ja kaiken tämän pohjalta oli valinta helppo tehdä.

– Uuteen, rakenteilla olevaan omakotitaloon lämpöpumpun asentaminen ja lämpökaivojen poraaminen sujuu hyvinkin nopeasti, noin parissa päivässä. Tämäkin asennus sujui suunnitelmien mukaan siten, miten olimme ajatelleetkin, Jaakko summaa.

– Jaakon kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä. Häntä ei koskaan tarvinnut odotella, vaan hän tuli paikalle välittömästi, kun häntä tarvittiin. Hän oli täsmällinen ja avulias. Työssä ei ollut minkäänlaisia viivästyksiä, vaan kaikki hoitui ajallaan tehokkaasti ja nopeasti. Mj-Rör teki kyllä erittäin hyvää työtä, Jan kiittelee.

"Kaikki toiminut moitteettomasti"

Lämpöpumppu on Janin mukaan toiminut moitteettomasti. Hän käy joka aamu ennen lähtöään katsomassa pumppua ja tarkistamassa, että kaikki on sen suhteen kunnossa. Jaakko asensi pari vuotta myöhemmin vastaavan maalämpöpumpun myös Janin vanhempien kotiin.

– Käyn joka aamu tarkistamassa pumpun toiminnan, mutten ole lähtenyt koskemaan nappeihin, koska kaikki on toiminut moitteettomasti. Insinööreillä saattaa usein käsi olla herkässä ja tekisi mieli säädellä nappeja suuntaan jos toiseen. Mutta vaikka insinööri olenkin, ei minun ole tarvinnut näihin nappeihin koskea, Jan naurahtaa.

"Maalämpöpumppu ylitti odotukseni ilman mitään muttia"

Jan on seurannut kotinsa lämmityskustannuksia ja verrannut niitä muun muassa siskonsa talon lämmityskustannuksiin. Janin siskon vastaavan kokoisessa talossa on sähkölämmitteinen lattialämmitys. Ero lämmityskustannuksissa on merkittävä.

– Heidän sähkölaskunsa ovat huomattavasti suurempia kuin meillä. Maalämpöpumppu ylitti odotukseni ilman mitään muttia. Lämmityskustannukset ovat olleet jopa niin matalat, että ne ihan yllättivät, Jan kertoo.

– Voin suositella tätä lämpöpumppua muillekin, kyllähän tällainen kannattaa ostaa. Vannon, että tulette olemaan pelkästään tyytyväisiä. Olen suositellut tätä monelle tuttavallenikin, eikä kenelläkään ole ollut mitään huonoa sanottavaa. Hekin ovat olleet tyytyväisiä lopputulokseen, Jan kiteyttää. 

Asiakaspalvelu

Jos sinulla on kysyttävää NIBE tuotteista ota yhteyttä meihin vaihde puh. 09 274 6970 tai myynti 09 274 697 40 tai lähimpään NIBE jälleenmyyjääsi.

NIBE Energy Systems Oy
Juurakkotie 3, 01510 Vantaa